tiistai 4. maaliskuuta 2014

Räsymatto-style lasten kaulurit - BH 4/31



Taannoin meillä sairastettiin viehättävä oksennustauti. Siinä ei ollut mitään muuta kivaa tai hyvää, paitsi valvoessani pienten potilaiden unta, sain urakalla käsitöitä tehtyä.

Nämä kaulurit ovat samaa kokoa ja käyvät ainakin meidän 3-5 -vuotiaille mainiosti. Lanka on Lankamaailman Naturgard-sarjan liukuvärjättyä ja yksiväristä. Samaa sarjaa itseasiassa syntyi toiselle tummanvioletista ja toiselle vaaleasta tumputkin. Kaulurit ovat jämäkeristä kyhätty, näyttävät mielestäni räsymatoilta (ainakin tummempi) ja siitä nimikin.

Mutta kauluriin. Silmukoita on 50 molemmissa, pyöröpuikoilla resoria (1 o 1 n) noin 20 kerrosta. Sen jälkeen jako 25 silmukkaa suoralle puikolle ja aina oikein etulipassa liki 30 kerrosta ja takana sitten huomattavasti vähemmän. Itse tein kiinteillä silmukoilla vielä siistimisreunat lippojen ympäri.
Kauluri ei ole älykireä lapsille, mutta ei venähdäkään kun pujottelee kaulan läpi. Meillä on myös muita lämmikkeitä haalarien alla, joten kauluri on vain kaulalle ja lähinnä muodollisuus, siksi näissä niin kapeat ja lyhyet lipat.

P.S. pahoittelut pikapikaa otetuista kännykkäkuvista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti