keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kummitädille lämmöllä - BH 5/31

Tämän piti olla jo joululahja, mutta tiedättehän kuinka jouluna on aina kiire ja kaikkea muuta tehtävää?! No sopivasti kummitätini täytti pyöreitä ja ahkeroin torkkupeiton palasen hänelle syntymäpäivälahjaksi.



Peitto ei ole suuren suuri, mutta sitäkin lämmittävämpi ja ajatuksella tehty. Kummitätini nauttii päiväunista ja tämä sopii juuri siihen vähän lämmittämään.

Elämä on täynnä arjen harmautta, joskus ikävääkin, mutta silti aina on toivoa ja iloa. Tästä syntyivät värit ja arjen harmauden yhteen virkkauksella halusin elämän tilkkutäkin palasia liittää yhteen, senkin tehdä vähän krouvimmin enkä niin siloisesti ja tasaisesti.

Lankana on käytetty Vikingin Ville-lankaa, joka vastaa Novitan Isoveljeä. Kaikki tilkut eivät ole samankokoisia, mutta suurinpiirtein ohjeella 20 kjs, pylväitä 8 kerrosta. Liitin palat kiinteillä silmukoilla nurjalta puolelta yhteen ja kanttasin vielä reunan kahdella kierroksella.
Vaikka synttärit oli tiedossa hyvän aikaa joulun jälkeen, niin aika tuntui silti lankan lisäksi loppuvan kesken, joten siitäkin pieni koko.




Lisäksi ostin hiihtolomalta pohjoisesta kauniin korusetin kiilaksi. Korut ovat lasia ja ilmeisesti nekin jonkun itse tekemiä ;) Takana luki Charisma, mutta ei mitään tarkempaa.
Korttikin on kaupan versio itse tehdyn sijaan, mutta korjataan sitten ensi vuonna sekin asia.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti